Peducan vinkkipaketti soveltuvuuskokeisiin valmistautuville VAKAVA-hakijoille

Peducan vinkkipaketti soveltuvuuskokeisiin valmistautuville VAKAVA-hakijoille

 

On tullut aika julkaista Peducan toinen vinkkipaketti VAKAVA-kokeeseen liittyen. Seuraava paketti käsittelee luonnollisesti pääsykokeen toista vaihetta eli soveltuvuuskoetta, joka koskettaa kaikkia luokanopettajakoulutukseen pyrkiviä. Soveltuvuuskokeisiin otetaan tänä vuonna vähemmän pyrkijöitä kuin aikaisempina vuosina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että itse soveltuvuuskokeessa tarvittavat taidot ja tiedot olisivat muuttuneet. Ja vaikka koe vaihteleekin vuosittain hieman, pärjää Peducan vinkeillä jo varsin pitkälle.

Kun olet saanut kutsun soveltuvuuskokeeseen, sinun on aika onnitella itseäsi. Iso työ on tuottanut nyt hedelmää ja siitä on lupa nauttia pieni hetki, sillä olet päässyt läpi erittäin suuresta hakijajoukosta. Laakereilleen ei silti voi jäädä lepäämään, sillä kokeiden seuraavaan vaiheeseen pitää valmistautua myös huolella. Työ on kuitenkin erilaista kuin aikaisemmin.

Aikaisempina vuosina soveltuvuuskoe on koostunut kahdesta osasta, ryhmätehtävästä ja yksilöhaastattelusta – tässä järjestyksessä. Todennäköisesti sama toimintatapa jatkuu myös tänä vuonna, ja sen oletuksen pohjalta myös nämä vinkit on laadittu. Vinkkejä ei ole sen kummemmin kategorisoitu näiden kahden eri koetilanteen mukaan. Samat vinkit pätevät enemmän tai vähemmän molempiin soveltuvuuskokeen vaiheisiin.

Mieti seuraavia aiheita: Miksi haet juuri tähän koulutukseen, miksi juuri sinut pitäisi valita, miksi olet valinnut Helsingin yliopiston tai mitä huonoja/hyviä puolia sinussa on?

Harjoittele haastattelua: Haastatteluaika voi etukäteen tuntua pitkältä ajalta, mutta todellisuudessa aika menee siellä kuin siivillä. On siis hyvä harjoitella etukäteen itse tilannetta, vaikka perheenjäsenen tai ystävän kanssa. Näin saat harjoitusta siitä, mitä kaikkea voit haastattelun puitteissa kertoa. Kaikkeen aika ei riitä – keskity siis olennaiseen. Ennen kaikkea ole luonnollinen äläkä opettele vastauksia ulkoa, ettei tilanteesta tule outo.

Älä anna kysymysten yllättää: Kaikkea ei voi tietää, eikä kaikkeen ole mitenkään mahdollista valmistautua. Pyydä siis harjoitushaastattelijaa kysymään sinulta yllättäviä kysymyksiä, joihin et ole osannut valmistautua. Tällaisia kysymyksiä tulee todennäköisesti eteen myös itse soveltuvuuskokeessa, ja ne voivat käsitellä esimerkiksi erityisoppilaiden integroimista yleisen opetukseen piiriin tai sitä, mitä mieltä olet opetussuunnitelman uudistamisesta. Jos  haastattelijan kysymyksessä käyttämät termit ovat sinulle tuntemattomia, voit pyytää häntä toistamaan kysymyksen tai selittämään sen ymmärrettävämmin.

Valmistaudu haastattelun loppuun: Haastattelija voi kysyä lopuksi, onko sinulla jotakin lisättävää tai kysyttävää. Tässä kohtaa voit kertoa lyhyesti, jos jokin sinulle tärkeä asia on jäänyt nostamatta esiin.  Älä kuitenkaan ala tarinoimaan ulkoa opeteltua puhetta, koska siihen aika ei riitä ja haastattelussa oma itsenä oleminen on ollut monta kertaa parempi tapa tehdä vaikutus kuin ulkomuistista luetellut vuorosanat. (Toistoa aikaisemmasta kohdasta, mutta tärkeä asia.)

Keskity omaan suoritukseesi: Ryhmätehtävän aineisto saattaa olla mitä vain. Aikaisempina vuosina materiaalina on ollut mm. sarjakuva tai muu lyhyt kirjallinen aineisto. Aineistoon on aikaa perehtyä noin 15-20 minuuttia ennen ryhmätilannetta. Tuona aikana lue aineisto huolellisesti. Älä vilkuile mitä muut tekevät. Keskity vain ja ainoastaan siihen, että itse ymmärrät mitä asiaa aineistossa käsitellään, mitkä ovat sen pääkohdat ja miten se välittää ne lukijalle. Muista myös, että asiasta pitää hetken päästä käydä keskustelua, joten mieti jo lukuvaiheessa asioita, joista haluaisit puhua. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kasvatustieteelliset näkökulmat.

Seuraa uutisia: Erityisesti kaikkia, mitkä liittyvät kouluun ja opetukseen. Niistä voit saada ideoita, jotka mahdollisesti tuovat näkökulmia ryhmätehtävän materiaaliin. Ajankohtaisten aiheiden tuominen esille korostaa myös sitä, että olet perehtynyt myös muuhun kasvatustieteelliseen materiaaliin kuin pääsykoekirjaan.

Huomioi toiset: Aikaisempina vuosina haastattelijat eivät ole osallistuneet ryhmähaastatteluun muuten kuin ilmoittamalla kuinka paljon keskustelulle on aikaa ja milloin se loppuu. Vetovastuu keskustelun kulusta on siis ryhmän jäsenillä! Keskustelun aikana on tärkeää, että kuuntelet muiden mielipiteitä aiheesta ja annat heille puheenvuoron. Jos sinusta tuntuu, etteivät muut anna sinulle puheenvuoroa, on parempi pyytää sitä kohteliaasti kuin puhua toisten päälle – hiljaiseksi ei pidä jäädä. Muista myös, että mikäli ryhmässä on jäseniä, jotka eivät ole saaneet puheenvuoroa kannattaa heidän mielipidettä kysyä ja tarjota puheenvuoroa näin myös heille.

Saavu koepaikalle hyvissä ajoin: Tarkista ennen haastattelupäivää miten pääset haastattelupaikalle, ja saavu sinne hyvissä ajoin. Kannattaa miettiä myös varasuunnitelma, jos julkiset kulkuvälineet eivät jostain syystä kuljekaan aikataulujen mukaan. Myöhästyneitä ei odoteta.

Soveltuvuuskoe on sinun hetkesi näyttää: Älä vertaa itseäsi koepaikalla muihin. Muista, että tämä on sinun hetkesi näyttää osaamisesi, ja käytä se hyväksi.

Nuku: Kunnon yöunet ennen soveltuvuuskoetta ovat parasta viime hetken valmistautumista, mitä voit tehdä. Älä siis stressaa kokeesta enää viimeisenä iltana vaan tyhjennä mieli stressistä. Tee vaikka jotain täysin muuta ystävien kanssa ja mene ajoissa nukkumaan. 

Peduca toivottaa tuleville kasvatustieteilijöille tsemppiä ja jaksamista soveltuvuuskokeeseen – syksyllä nähdään!

apple-256261_1920

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s