Miksi Mukaan Peducaan?

Mikä on Peduca ja miksi mukaan?

Peduca on yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoiden sekä luokanopettajaopiskelijoiden yhteinen ainejärjestö. Hallituksen toimikausi lähenee kuitenkin loppua ja osa vanhoista tekijöistä siirtyy sivuun.

Kaikki Peducan toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita tiistaina 27. lokakuuta Gustavus Rexiin, jossa väistyvät hallituslaiset sekä toiminnassa vielä seuraavan vuoden jatkavat kertovat, mitä Peduca on ja miksi sen toimintaan kannattaa lähteä mukaan.

Mitä sanoo hallitus?

Seuraavassa kysymykset joiden avulla Peducan hallituslaiset avaavat kulunutta vuotta ja siitä, miksi tämä on ollut kaiken ajan ja vaivan arvoista.

  1. Oletko saanut Peducalta palkkaa?
  2. Peducalla oli vuosijuhlat viime keväänä. Huhujen mukaan ne olivat hurjat, mutta oliko niiden järjestäminen sen arvoista?
  3. Suurin saavutuksesi Peducan hallituksessa?

Netta

Netta on tehnyt pitkän uran Peducassa. Netta huipentaa uransa tänä vuonna hoitamalla puheenjohtajan tehtävää.

Netta on tehnyt pitkän uran Peducassa ja huipentaa sen tänä vuonna hoitamalla puheenjohtajan tehtävää.

Palkka on maksettu ihanina uusina tuttavuuksina ja kauniina kokemuksina! Jotkin asiat on rahallista korvausta tärkeämpiä <3

Aivan ehdottomasti vuosijuhlaillallisen, kuten muidenkin tapahtumien, järjestäminen on ollut kaiken veren, hien ja kyynelten arvoista!

Kolme vuotta mukana Peducassa on opettanut valtavasti opiskelijavaikuttamisesta, ryhmässä toimimisesta ja itsestä. Suurin saavutus on varmasti ollut Peducan nettisivujen tekeminen pari vuotta sitten.

Pauliina

Tällä hallituskaudella Pauliina on hoitanut Peducan tapahtumajaos AKTIn puheenjohtajan tehtävää.

Tällä hallituskaudella Pauliina on hoitanut Peducan tapahtumajaos AKTIn puheenjohtajan tehtävää sekä ollut vastuussa KT-puolen edunvalvonnasta.

Peducasta ei saa palkkaa, mutta se tunne, kun olet onnistunut hoitamaan hommat hyvin tai organisoimasi tapahtuma on mennyt nappiin, palkitsee niin, että olo on kuin lottovoittajalla! Mahtava porukkamme on myös ehdoton bonari näissä hommissa.

Vuosijuhlaillallisen voittanutta tapahtumaa ei Peduca-urallani ole. Peduca ja pedot olivat todellakin irti ja legendoja jäi näiden juhlien jäljiltä elämään. Ensi vuonna laitetaan toivottavasti vielä astetta paremmaksi, jos se on edes mahdollista.

Suurin saavutukseni Peducassa on ehdottomasti ensimmäisen hallituskauden pestissä toimiminen ja siitä kunnialla selviäminen. Syksy 2014 fuksi- ja tuutorvastaavana opetti paljon ja kasvatti tätä neitiä monilla osa-alueilla. Kun fuksisyksy tapahtumineen oli saatu pulkkaan, olo oli helpottunut, mutta haikea. Hassua ajatella, että joku pesti Peducassa voi muodostua niin rakkaaksi. Jos pitäisi lähteä tämän järjestön puikkoihin vielä kahdeksi vuodeksi, en ihmettelisi yhtään, että löytäisin itseni taas fuksi- ja tuutorvastaavana. Fiilistä ei riitä kuvailemaan edes lottovoitto, tuutorhommien kohdalla taidetaan puhua jo Eurojackpotista.

Ville

Villen vastuulla on hallituksessa ollut Peducan viestintä.

Villen vastuulla on hallituksessa ollut Peducan viestintä.

Peduca ei ole valitettavasti maksanut mulle senttiäkään palkkaa vaikka kovasti olen yrittänyt sitä saada. Olen kuitenkin saanut tehdä työtä loistavien tyyppien kanssa. Kai tätä voisi jonkinlaiseksi harrastukseksi sanoa, koska olen tästä nauttinut ja saanut kokouksissa ruokaa.

No tässä tapauksessa huhut pitävät todellakin paikkansa! Juhlat olivat todellakin sellaiset, joista kerrotaan tarinoita fukseille ja ehkä jopa omille lapsenlapsille. Täytyy sanoa, että hiki tuli kun kannoin tavaroita Rexiltä Suomenlinnan lauttaan ja välillä organisoitu siirtyminen oli muuttua täydelliseksi farssiksi. Mutta olihan se lopulta ihan tautisen hauskaa!

Hallituskauden alussa halusin, että Peducalle olisi perustettu Snapchat-tili, mutta myötätuulta tämä idea ei silloin saanut. Ihan kokonaan en ole vielä kirvesta kaivoon heittänyt ja toivo elää, että se tulee ennen kuin uusi hallitus astuu virkaan. Jos näin käy, on se ehdottomasti suurin juttu mulle näin henkilökohtaisesti!

Elina

Elinan on ollut toinen tämän vuoden fuksi- ja tuutorvastaavista.

Elina on ollut toinen tämän vuoden fuksi- ja tuutorvastaavista.

En ole saanut rahallista korvausta, mutta mahtavat tyypit joita oon tavannut ja joiden kanssa oon päässyt tekemään tosi kivoja juttuja ovat kyllä aikamoinen bonus!

Ehdottomasti! Ilta oli ehkä onnistunein ja myös pisin kaikista yliopistolla kokemistani bileilloista! Toki kaikki bileet ovat ehdottomasti järkkäämisen ja osallistumisen arvoisia!

Aktiivinen osallistuminen kaikkeen, mitä Peduca on kevään ja syksyn aikana järkännyt. Myös tuutorvastaavan pesti on sujunut hienosti ja ollut tosi palkitsevaa!

Hanna

Hannan toinen hallituskausi on mennyt varapuheenjohtajan tehtävissä. Sitä ennen Hanna piti huolta Peducan rahoista.

Hannan toinen hallituskausi on mennyt varapuheenjohtajan tehtävissä. Sitä ennen Hanna piti huolta Peducan rahoista.

Palkkaa ei oo tilille tippunut, mutta kokemuksia sitäkin enemmän. Luulen, että hommiin haketuisi jengiä väärällä motivaatiolla, jos tästä oikeasti saisi palkkaa. On tosi mielekästä tehdä duunia hyvien tyyppien kanssa, oppia ja kehittää.

Nää hurjat juhlat, tai itseasiassa illalliset, oli mun vastuulla ja välillä kieriskelin epätoivon rajamailla, mutta niiden järjestäminen oli ehdottomasti kaikkien kyynelten arvoista. Onneksi meillä oli tosi hyvä järjestelytiimi ja lisäksi koko hallitus auttoi pitämään pakkaa koossa. Järjestelyjen lomassa oli kyllä järjettömän hulvattomia hetkiä, varsinaisten juhlien hurjuutta en aio kommentoida sen enempää, jengi voi tulla ensi vuonna katsomaan mikä meno.

Suurin saavutus on varmaan viime vuoden kirjanpidon hoitaminen semi-kunnialla loppuun tällä mun uskomattomalla matemaattis-loogisella älykkyydelläni. Ja toisaalta sitten taas oon tosi tyytyväinen myös noihin hurjiin vuosijuhlaillallisiin, kun saatiin ne niin pienellä varotusajalla kokoon.

Joanna

Vastavalmistunut Joanna on tänä vuonna ollut toinen Peducan varapuheenjohtajista.

Vastavalmistunut Joanna on tänä vuonna ollut toinen Peducan varapuheenjohtajista.

Peducasta ei pysty nostamaan yritysjohtajan palkkaa tai optioita. Rahallisen korvauksen sijasta Peducasta saa loistavia mahdollisuuksia verkostoitua, tutustua uusiin ihmisiin, kehittää omaa koulutustaan ja taistella opiskelijan edun puolesta. Hommasta voi saada myös Kelan herjakirjeitä karkoittavia opintopisteitä!;)

Vuosijuhlat ovat aina hurjia ja tekemisen arvoisia! Upea ainejärjestömme on aina juhlimisen arvoinen. Järjestäminen vie aina aikaa, mutta joku viisas sanoo, että ”lopussa kiitos seisoo”.

Hmm.. Neljän hallitusvuoden aikana on tullut tehtyä kaikenlaista! Henkilökohtaisesti ihanin juttu oli Peducan 40v. -vuosijuhlat, jotka sain järjestää mielettömän tiimin kanssa!

Jasmine

Pitkän uran myös Peducan hallituksessa tehnyt Jasmine on tänä vuonna hoitanut Peducalehden päätoimittajan virkaa.

Pitkän uran myös Peducan hallituksessa tehnyt Jasmine on tänä vuonna hoitanut Peducalehden päätoimittajan virkaa.

Palkkaa en kyllä ole koskaan saanut, mutta jotakin hyvää Peducassa on oltava, en kai muuten olisi neljää vuotta näissä hommissa viihtynyt. Näiden vuosien jälkeen voin kyllä sanoa olevani lukemattomia kokemuksia rikkaampi!

Peducan vuosijuhlaillallinen on ehdottomasti yksi parhaista tapahtumista, joihin olen koko opiskeluaikanani osallistunut. Oli hienoa saada olla mukana niitä järjestämässä!

Yksi mieleenpainuvimmista asioista Peduca-urani aikana on ollut Peducalehden päätoimittajana toimiminen vuoden 2015 aikana. Olen ollut todella ylpeä jokaisesta tänä vuonna ilmestyneestä lehdestä!

Julia

Julia on hoitanut tänä vuonna Peducan yhdenvertaisuusvastaavan tehtävää.

Julia on hoitanut tänä vuonna Peducan yhdenvertaisuusvastaavan tehtävää.

En ole saanut Peducalta rahaa korvaukseksi tekemisistäni, mutta usein kokouksissa on tarjolla kahvia ja pullaa. Olen myös saanut olla tekemisissä mitä siistimpien tyyppien kanssa ja oppinut yhtä sun toista hyödyllistä.

Todellakin! Ei ole mitään parempaa kuin osallistua hienoihin juhliin, paitsi tietysti osallistua hienojen juhlien järjestämiseen.

Suurin saavutukseni on ollut omalta mukavuusalueelta poistuminen; välillä hommissa on haastetta, mutta omista ja yhteisistä onnistumisista tulee aina iloiseksi.

Eveliina

Eveliinan on hoitanut fuksi- ja tuutorvastaavan tehtäviä tänä vuonna yhdessä Elinan kanssa.

Eveliinan on hoitanut fuksi- ja tuutorvastaavan tehtäviä tänä vuonna yhdessä Elinan kanssa.

En ole saanut rahallista korvausta mutta hienot ihmiset, tekemisen meininki ja kokouspulla on lämmittänyt mieltäni suunnattomasti.

Vuosijuhlaillallinen oli tähän mennessä parhain ilta koko yliopistoelämässäni. Ne olivat myös ensimmäiset juhlat, joita sain olla järjestämässä. Koko paketti, päivämäärän päättämisestä itse juhlaillan pikkutunneille asti, oli täyttä kultaa!

Fuksisitsit 2015. Tapahtuman järjestäminen, jossa on enemmän ihmisiä kuin missään juhlissa, joissa olen koskaan ollut, asetti joskus jopa hyvin yllättäviä haasteita. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja saatiin hyvällä tiimillä aikaan mahtavat fuksisitsit!

Reetta

Peducan liikuntavastaava Reetta tanssimassa vuosijuhlaillallisella viime keväänä.

Peducan liikuntavastaava Reetta tanssimassa vuosijuhlaillallisella viime keväänä.

Todellakin olen. En kylläkään rahallista, mutta pääomaa on kerryttänyt nää kehittävät ja jatkuvat kokemukset, uudet ihanat ystävyyssuhteet sekä tietty snapchat-kaverit.

Huhujen mukaan ne oli hurjat mutta kokemuksieni perusteella sitäkin hurjemmat. Peducan vuosijuhlaillallinen kuuluu ehdottomasti opiskeluvuosieni bilekategorian kärkeen. Ilta oli huipentuma koko prosessille, missä sai olla hienon – tai siis parhaan mahdollisen – tiimin kanssa beesissä. Voin käsi sydämellä vannoa, että viini maistui itse hikiselässä (nam) kärrättynä ainakin hitusen paremmalta.

Paha sanoa, mikä olis sellanen THE suurin saavutus. Kuitenkin hallitushommat ylipäänsä on opettanut joustavuutta, erilaisten ihmisten kanssa toimimista ja omalta kermakuorrutteiselta mukavuusalueelta poistumista jonnekkin ei niin mukavaan. Olen myös huomannut, että lupauduttuaan johonkin epämukavaan voi itsensä löytääkin jostain tosi siististä hommasta.  Iso saavutus mulle on myös sellainen, kun järjestämääni tapahtumaan osallistunut henkilö laittaa jälkeenpäin vielä henkilökohtaisen kiitoksen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s