Kuntien säästöt & Määräaikainen työsuhde

Hei Peducan valmistuva opeopiskelija!

On tullut se aika keväästä, kun määräaikaiset opettajanpaikat ovat tulleet hakuun! Kuten muistatte, ovat kaikki lähikunnat päättäneet säästösyistä, että työsuhteet aloitetaan vasta 11.8, eli päivää ennen oppilaiden koulunaloitusta.

Työsuhteen alun ollessa näin myöhäinen, se vaikuttaa niin opetuksen suunnitteluun varattuun aikaan, oppilastietojen saatavuuteen, kokemuskertymään, elokuun palkkaan ja ylipäänsä valmiuteen orientoitua työsuhteeseen. Työsuhteen alkamisen erot asettaa työnsä aloittavan ja virkasuhteessa jo olevan opettajan eriarvoiseen asemaan, sillä opetuksen suunnitteluun ei jää aikaa, mikäli työt alkavat vasta päivää aiemmin koulun alkua. Myös oppilastiedot ja erityisen tuen päätökset on mahdollista saada käsiinsä vasta työsuhteen alkaessa. Samoin opettajan vakuutusturva alkaa työsuhteen alkaessa, joten koulurakennukseen saa ennen sitä mennä vain omalla riskillä. Miten voi valmistautua tulevaan työhön tai suunnitella eriytystä tai ylipäänsä opetusta tuntematta oppilaita, koulua tai edes koulurakennusta?

Mikäli suunnittelet hakevasi töihin, kannattaa olla tarkkana varsinkin työsuhteen keston kanssa. Työpaikkailmoituksessa tulee olla ilmoitus siitä, milloin työsuhde päättyy. Koulut saavat itsenäisesti määritellä työsuhteen pituuden, ja siinä saatetaankin kikkailla säästöt mielessä. Esimerkiksi 4.6.2016 päättyvät työsuhteet saattavat toimia säästönä kaupungille, mutta epävarmuutena työntekijälle. Tämä vaikuttaa esimerkiksi palkkaan tai työkokemuksen karttumiseen, jonka perusteella maksetaan esimerkiksi vuosisidonnainen lisä palkkaan. Osassa ilmoituksista on koulu päättänyt jatkaa työsuhdetta aina 31.07.2016 asti.

Valitse haettavaksi siis mahdollisimman pitkä työsuhde!

colored-pencils-656178_1920

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s