Opetuksen resursseista ei tule leikata

Kannanotto 14.11.2014. Vapaa julkaistavaksi.

Pääkaupunkiseudun kunnat aikovat leikata uusien opettajien palkkoja. Helsinki, Espoo ja Vantaa suunnittelevat myöhentävänsä uusien opettajien työsuhteen alkamisaikaa kahdella viikolla elokuussa. Tällöin uuden opettajan työaika alkaisi vasta elokuun puolivälistä nykyisen elokuun alun sijaan. Tällainen järjestely asettaisi uudet opettajat, erityisesti nuoret ja viransijaiset eriarvoiseen asemaan ja vaarantaisi oppilaiden oikeuden laadukkaaseen opetukseen.

Oppilas on kouluasteesta riippumatta oikeutettu opetussuunnitelman mukaiseen, laadukkaaseen ja suunniteltuun opetukseen. Leikkaamalla elokuun työajasta leikataan samalla opettajien suunnitteluaikaa. Opettajille ei jää enää aikaa suunnitella elokuussa työtään suurempina kokonaisuuksina, tai perehtyä tulevan luokkansa tai oppilasryhmänsä tietoihin ja oppilaiden erityistarpeisiin ennen lukuvuoden alkua. Samalla leikataan turvallisuudesta, kun uusi opettaja ei ehdi ennen työnsä alkua perehtyä koulun tiloihin ja turvallisuuskäytäntöihin.

Koulutuksesta leikkaaminen ei ole kestävä ratkaisu ja kaupungin taloutta ei voida parantaa tekemällä harkitsemattomia päätöksiä. Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 5.11.2014 yhdeksi säästötoimenpiteekseen lyhytaikaisten sijaisten palkkaamisen vähentämisen sekä opettajille että avustajille. Mikäli laadukas opetus halutaan taata kaikille oppilaille kouluasteesta riippumatta, tällaisia leikkauksia ei tule tehdä.

Tulevan opettajan näkökulmasta kouluun kohdistuvat leikkaukset ovat sietämättömiä. Me emme halua olla töissä sellaisten kaupunkien kouluissa, jossa ammattilaisuuttamme ei arvosteta ja se näkyy opetustoimen leikkauksina. Leikkaaminen koulutuksen resursseista on leikkaamista tulevaisuudesta.

Helsingin yliopiston opettajaksi opiskelevien ainejärjestöt:

Jenni Kosonen, puheenjohtaja, Ebe ry
Sanni Heinonen, varapuheenjohtaja, Erikeepperi ry
Lotta Hellman, ordförande, Didacta rf
Maria Mikkonen, puheenjohtaja, HAO ry
Ulla Peuhkuri, puheenjohtaja, Kopeda ry
Minna Suorsa, puheenjohtaja, Peduca ry
Annina Kurkela, puheenjohtaja, Phenomena ry
Emmi Kalaniemi, puheenjohtaja, Tekstiilarit ry

Lisätiedot:
Minna Suorsa
minna.suorsa[at]helsinki.fi
puh. 044 520 7732

Advertisements

One response to “Opetuksen resursseista ei tule leikata

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s